Atlantis FC - JoKi

Atlantis FC - JoKi 7-2(5-0)

Avauskokoonpano: Santte - Visa, Duma, Larva(58'), Marko - Lälly(83'), Jorkki(C), Mikke(66'), Luimu - Suntti, Kitti

Penkillä: Simo, Allu(58'), Pete(83'), Juhnu, Skede(66')

Maalintekijät: Kitti(55'), Suntti(80')

Jani oli viettämässä ansaittua lomaansa ja valmennusvastuun otti Simo, mutta vielä ei löytynyt pelikirjasta kikkoja Atlantiksen kaatoon. Isännät olivat murhaavan tehokkaita. Ensimmäinen hyvä paikka ottelussa syntyi kuitenkin Kisalle, kun Kitti purjehti koko puolustuksen läpi ja ainoastaan viimeistely ontui. Suntti meinasi tehdä maalin puolestakentästä, kun veskari seikkaili ulkona maalista, mutta veto putosi vain hieman ohi maalin.

Toisella jaksolla Kisa pelasi hyvää peliä ja oli ajottain jopa parempi kuin Atlantis. Suntti sai mahdollisuuden maaliin pilkulta, mutta tuloksena oli harvinainen epäonnistuminen. Kitti kavensi kovalla tykityksellä takakulmaan hieman myöhemmin. Atlantis onnistui vielä kaksi kertaa, mutta Kisa teki ottelun viimeisen maalin, kun Suntti paikkasi pilkun ja upotti pallon takakulmaan. Maalilla Suntti nappasi myös Kisan maalipörssin voiton 7 maalilla.

Kausi on siis nyt paketissa ja miesten edustusjoukkue kiittää tuesta! Keväällä mennään sitten taas.

Lisätietoja